lauantai 4. kesäkuuta 2016

Päättötodistus

Olin eilen viimeistä kertaa peruskoulun päättäjäisissä. En muista omista päättäjäisistä mitään. Epämääräisiä riekaleita sieltä täältä. Ylipäätään aika koulussa(ja lapsuus) on kuin silppurin läpi ajettua tuhottavaksi ja salattavaksi tarkoitettua nauhaa, jota tuntuu olevan mahdotonta saada järjestykseen.

Olihan minut todettu kelvottomaksi toisen luokan jälkeen normaaliin peruskouluopetukseen, koska en ilmeisesti taipunut normeihin ja elänyt massan mukana. "Poika vain katselee ikkunasta pilviä" Nyt vuosikymmeniä myöhemmin ymmärsin sen, että syy oli syvemmällä, eikä minussa. Saan kärsiä nyt niistä muiden tekemistä  päätöksistä, asia jota minun on hyvin vaikea ymmärtää. 

Ala-asteella olin kuitenkin jo todennäköisesti muurautunut kuoreen, eikä kukaan ymmärtänyt mistä on kysymys. Vasta peruskoulun yläasteelle siirryttäessä luokanvalvojaksi tuli opettaja, joka ilmeisesti ymmärsi. Hän ymmärsi sen, että en kuulu sinne missä olin ja minut palautettiin normaalin opetuksen pariin. Ne vuodet ”hullujen seassa” riittivät kuitenkin repimään palasiksi lapsen normaalin kehityksen. 

Koulu loppui ja olin eksyksissä. Muistan seisoneeni todistus kourassa pelonsekaisin tuntein. Hyvä että loppui, mutta mitä nyt? Vanhemmilta oli turha odottaa mitään tukea, eikä mitään suuntaa ollut mihinkään.

Olin eksyksissä.

Seisoin 31 vuotta sitten päättötodistus kourassa 100m päässä paikassa missä istuin eilen. Katsoin omaa lastani ja tiesin, hän ei ole eksyksissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti