Ulkonevat silmät

Mikäköhän siinä on ongelmana valmistajilla, kun paketeista ja puteleista ei voida tehdä kuluttajan kannalta sopivan kokoisia? Käytän kuiviin silmiin erilaisia kostuttavia geelejä ja tippoja. Kaikki ovat ns. kerta-annoksia: Viscotears ja Oculac ja joku kolmas, jota en nyt muista. Oculac on 0,4ml ja Viscotears 0,6ml annoksina. Herää kysymys, että minkäköhän sortin mulkosilmille nämä ovat suunniteltu. Silmälääkäri totesi aikoinaan silmieni olevan hieman ulkonevat, joka on ilmeisesti lääketieteellinen kiertoilmaus mulkosilmille. Mulkoillessani pakettien valmistajaa ja pohtiessa onko minulla kenties keskivertoa pienemmät mulkosilmät, koska tuubeihin jää melkoinen määrä lääkettä jäljelle ohjeen mukaisen yhden tipan jälkeen. Molempien kostuttajien valmistaja on sama Alcon, joka on perustettu aikoinaan Texasissa Yhdysvalloissa. Texasissa kun kaikki on suurta ja mahtavaa, niin ehkä annosmäärän mitoitus on tehty aikoinaan paikallisten mulkosilmien mittojen mukaan? Ongelma tässä muodostuu lähinnä siitä kun suomalainen kulttuuri on kyllästetty kaikenlaisilla ohjeilla, pykällillä ja määräyksillä, joita noutattamatta voit joutua edesvastuuseen. Molempien pakettien tuoteselosteessa ohjeistetaan hävittämään kerta-annospakkaus heti käytön jälkeen. Ohjeen mukaan jos marssitaan, niin lääkkeitä ei tule heittää viemäriin, eikä hävittää talousjätteen mukana. Ohjeessa käsketään kysymään apua KÄYTTÄMÄTTÖMIEN lääkkeiden hävittämisestä apteekista. Missään ei puhuta vähän käytettyjen lääkkeiden hävittämisestä mitään. Nyt kun olen kuitenkin tottunut siihen, että meitä holhotaan ja opastetaan jokaisessa asiassa, niin mitä minä nyt teen, kun kerta-annospakkaus tulee hävittää heti käytön jälkeen, mutta kun tuubissa on lääkettä jäljellä ja läkettä ei saa heittää viemäriin, eikä liiemmin talousjätteen mukana kaatopaikalle. Vienkö muovituubit kerran kuukaudessa apteekkiin takaisin? Kuvassa kerta-annospakkaukset, joista molemmista on laitettu ohjeen mukaan tipat silmiin ja nyt ne ovat ongelmajätettä, jota ei voi heittää roskiin. Meni vähän aiheen ohi.. piti kirjoittaa kaupoissa olevista ”sipsi” ja juusto snacks- megapaketeista ja miksi meille tuputetaan kaikkea megapaketeissa.

Mopo

Poika oli asentanut uutta kaasutinta vanhaan mopoon koko aamupäivän.  Aamun viileys oli muuttumassa hiostavaksi keskipäivän kuumuudeksi. Ilman täytti polttoaineen pistävä haju, jota täydensi pojan kiroaminen hänen yrittäessä polkea mopoa  käyntiin. Poika pyyhki hikeä otsalta samalla todeten, antaa olla.

Kaivinkone

Aina välillä menneisyys alkaa jostain syystä kalvamaan mieltä. Silloin tekee mieli selvittää sitä, mutta mieli antaa menneestä vain ripauksia sieltä täältä. 

Näin eilen vanhan kaivinkoneen, joka oli vähintään yhtä vanha kuin minä. Kaivinkoneella olisi varmasti paljon kerrottavaa, jos se osaisi kertoa. Huollettiinko sitä huolella pienenä kaivinkoneena? Kuinka monta paikkaa sillä oli, jossa sillä kaivettiin. Kuinka monta kertaa kuljettaja yritti kaivaa omasta mielestään liian isoa kiveä, vain todetakseen, että tämähän on ihan paska ja huono kaivinkone, koska ei omaa kokemattomuuttaan osannut kaivaa kunnolla ja halusi kaivinkoneesta eroon. 

Oma menneisyys on kätketty niin syvälle, että kaivinkoneeni kohtasi lopulta peruskallion. Peruskallioon kaivinkone ei enää pystynyt, vaan tarvittiin porauskalusto ja panostaja. Olen löytänyt avukseni porauskaluston ohjaajan ja panostajan. 

Työ mielen kaivamisessa on yhtä hidasta ja vaikeaa, kuin metrotunnelin louhiminen Ruoholahdesta Tapiolaan. Alussa matka on pitkä ja voit vain toivoa, että suunta on laskettu oikein ja lopussa tunneleiden kohdatessa olet jälleen vapaa. En tiedä missä vaiheessa olen menossa tunnelissani, mutta välillä nallien langat ovat sekaisin ja matka hidastuu. Joskus latausta on laitettu liikaa ja ylimääräisen kuorman kuskaaminen hidastaa matkaa kohti määränpäätä ja muut saavat kärsiä siitä. 

Plankki

Kejujen nitinä muuttui jokaisella alas eteenpäin vievällä polkaisulla. Jokaisella polkaisulla poika näki eturenkaan heittävän vettä isältään lainaan saamien kenkien kiiltävälle pinnalle, josta hiekan sekainen vesi valui plankin muodostamaa liukasta kalvoa pitkin mustien kenkien sivuille. Kengät olivat olleet varmasti muotia joskus hyvin kauan aikaa sitten. Poika kuitenkin tiesi, että näille nauretaan ja ajoi kouluun kiertotietä kerätäkseen rohkeutta ja voimia tulevaan.

Pultsarit

Kuva (c) Ylen elävä arkisto/Musta Helsinki

Kuljin Otsolahden rannan kautta Tapiolaan ja näyttää siltä, että Tapiola on nousemassa vanhaan loistoonsa, jos siis unohtaa ne kaikki betonikolossit näkymästä. Samalla mielen syövereistä valui tajuntaan Tapiolan vanhat pultsarit(jäi tuo nykyajan pultsari vaivaamaan), jotka aika on korvannut nurkissa kyykkivillä kerjäläisillä, joita huhujen mukaan johdetaan organisoidusti. Vanhan koulukunnan originaaleja pultsareita norkoili Tapiolassa ja moni niistä taisi asua Mankkaan kaatopaikalla ja lähimetsissä, josta ne köpöttelivät lähialueen keskuksiin örisemään. Mahtoiko kaatiksen lepikossa olla pultsari, joka oli korkeammalla kyseisen yhteisön ravintoketjussa ja hoiti ja organisoi kaatiksen menoa, kuten ilmeisesti kerjäläisten tapauksessa on kyse(lähde on joku viime vuoden 7-päivää lehti, ilta*skat, joten tiedon luotettavuus on mitä on)? Äijät olivat aika vanhoja, tosin ~10v nulikasta +20v henkilö huonolla hygienialla ja rehottavalla parralla näyttää varmasti vanhalta. Rahaa pultsarit saivat pulloja keräilemällä ja hakiksista. Pultsarit keittelivät kaatiksella ponua, jota myivät, joivat ja mölisivät. Notkuivat todennäköisesti myös Espoon keskuksen fattassa. 

Harvemmin niitä sai pelätä, kuten nykyajan arvaamattomia pultsareita. Miltä uusi Tapiolan puutarhakaupunki näyttää ilman Heikintorin penkeillä öriseviä pultsareita, näitä metsien miehiä, jotka koristivat katukuvaa ja pitivät mölinällään huolta siitä, että he eivät jää huomaamatta? Yksi vanha höpöttäjä oli vielä viime kesänä hengissä ja tuli selittämään sekavia. Hänellä järki kirkastuu vasta kolmannen viinapullon jälkeen, muistan hänen todenneen. Jälkikäteen jäi vähän vaivaamaan kohtaaminen. Siinä olisi ollut ihan originaali pultsari vuosikymmenien takaa Tapiolasta, jolta olisi voinut kysyä miten maailma on muuttunut hänen näkökulmastaan ja mikä on tarina hänen takana. Joku harrastaa uimista, juoksemista, pesäpalloa, futista jne. Tuskin kukaan harrastaa pultsarointia huvikseen, ainakaan täyspäiväisesti. Viikonloppu- ja lomapultsarointia ei lasketa tähän mukaan. Tuli vaan mieleen siitä eilisestä kohtaamisesta koko juttu ja heräsi kysymyksiä. Missä vaiheessa uravalinta pultsarin uralle tapahtuu ja mitä ne tapahtumat ja valinnat ovat, jotka vievät lopulta ihmisen siihen pisteeseen, josta ei ole välttämättä enää paluuta ja henkilö ajautuu yhteiskunnan laitamille huuteleman. Kyseisellä baanan sekakäyttäjäpultsarilla voi olla vielä loistava tulevaisuus edessä, jos uravalintaa ei ole vielä lyöty lukkoon ja joku välittäisi.

.

Sekakäyttäjä

................./´¯/) 
..............,/¯..// 
............/..../ / 
...../´¯/'...'/´¯¯`·¸ 
/'/.../..../......./¨¯\ 
('(...´(..´......,~/'...') 
.\.................\/..../ 
..\............... _.·´ 
.....\..............( 
......\.............\

Muutama päivä sitten poljin fillarilla baanaa kansalaistoria kohti ja siinä viimeisen alikulkutunnelin kohdalla oli nykyajan sekakäyttäjä(dena). Ikää oli ehkä joku kaksikymmentä ja risat. Siistit vaatteet, mutta aivotoiminta harotti pahasti. Sillä oli kuitenkin sanottavaa jokaiselle ohikulkijalle ja se meni näin: *uck *ou, *uck *ou!! Sekakäyttäjä pyöri paikallaan hyrränä, käsi ojennettuna jokaisen ohikulkijan suuntaan, sormet käännettyinä kansainväliseen käsimerkkiin, jolla toivotetaan hyvää matkaa sinne jonnekin. Hieman hämmennyin moisesta käytöksestä. Nykyaikana pitää kuitenkin olla avarakatseinen ja yrittää ymmärtää jokaista. En kuitenkaan yrittänyt ymmärtää tätä kyseistä henkilöä, saati sitten selvittää onko viestillä jotain syvällisempää merkitystä, vaan otin vähän enemmän välimatkaa, kun näytti siltä, että se heittää kohta pullolla.

Tosi terveellistä

Rupesin tuossa aamulla puuron jäähtyessä miettimään sellaista sanontaa kuin "se on tosi terveellistä". Miten määritellään jonkin asian "tosi terveellisyys"? Tiedän monta terveellistä asiaa, mutta mikä tekee jostakin asiasta tosi terveellisen? 

Tuleeko mustikoista tosi terveellisiä pelkkään terveellisyyteen verrattaessa, jos niitä uitetaan (tulevaisuudessa voimalan valmistuessa) Pyhäjoen Hanhikivi 1 -ydinvoimalan läheisyydestä kerätystä (pyhästä)sadevedestä, joka suodatetaan vesi-ionisaattorin läpi kanavoidun kristusvalon loimotuksessa?  Voisiko näitä mustikoita myydä kesällä torilla turisteille 160e/litra hintaan "tosi terveellisinä"?. Meni vähän ohi aiheen(off topic, kuten Suomessa on tapana sanoa), mutta siis takaisin aiheeseen. Mikä tekee jostain asiasta "tosi terveellisen"? Vieressä vinkki annoksesta, joka ei taida täyttää sydäntautiliiton suosituksia.

Kosmologia

Lopetin joskus elokuussa 2015 käytännössä kaiken uutisten lukemisen. Irrottauduin yhteiskunnasta ja aloin elämään aikaa ilman samantien päälle tykittävää informaatiotulvaa, jos jossain kaukana on tapahtunut jotain, jolla ei ole käytännössä mitään merkitystä mihinkään. Tarkoitan tällä lähinnä Ilta*askojen jne. hysteerimedioiden juttuja.

Raotin hieman seulaa vuoden 2016 alussa ja aloin lukemaan it-alaan liittyviä lehtiä + Helsingin sanomien kulttuuriliitettä, jonka olin yleensä aikaisemmin jättänyt lukematta. Kyseisessä liitteessä oli jälleen mielenkiintoinen artikkeli: Kosminen aamunkoitto.

Artikkelissa käsiteltiin universumin varhaista historiaa ja uutta James Webb nimistä avaruusteleskooppia, joka kohoaa taivaalle 2018. Samassa artikkelissa oli asiaa 21 senttimetrin kosmologiasta. Luin tuon aluksi väärin 21 senttimetrin kosmolologiksi. Aivot olivat jo ehtineet työstää tuota virheellistä informatiota "kosmolologiasta" ja James, John ja sentit menivät sekaisin. Hetken, vain pienen hetken virheen paljastumisen jälkeen mietin: Oliko John Holmes 25 vai 41 senttimetrin kosmolologi ja mikä koh... jääköön sanomatta;)

Mennyttä loistoa

Molemmat silmät ovat kapinoineet alkuun katupölyä vastaan ja eilen alkoi uudet ongelmat koivun kanssa.  Pienen hetken mielessä pyörähti hyvä idea jatkaa pari viikkoa sitten loppunutta Oftan dexa-chlora kuuria, olihan oireet aikalailla samanlaiset nyt, kuin kolme viikkoa sitten. 

Päädyin kuitenkin silmälääkärille. Ei siitä sen enempää ja silmissä ei ollut mitään vialla, ainoastaan hyvin kuivat ja jotain pientä ärsytystä ja uudet tipat käyttöön. 

Silmälääkäri halusi kuitenkin tarkistaa vielä silmänpohjat. Kyseinen operaatio vaatii silmiin tipat pupillit laajentavaa ainetta, josta tulee ns. "toi jätkä on vetänyt jotain kamaa" pupillit. Toikkaroin Tapiolassa silmälääkärin jälkeen ja näin kaiken siinä loistossa, jossa Tapiola on ollut joskus muinoin.

Ilman aurinkolaseja kaiken kirkkaan ympäröi samanlainen "hehku", jonka Nikkorin 50mm/f1.4 objektiivi tekee täydellä aukolla kuvatessa tietyssä valossa. 

Visuaalinen yhteneväisyys johonkin jo aikaa sitten verkkokalvoille piirtyneeseen oli niin hämmentävä, että aloin miettimään missä olen nähnyt tällaista liioitellusti kaunisteltua todellisuutta aikaisemmin. Hetken asiaa pohdittuani muistin eilen linja-auton kyljessä ohi lipuneen mainoksen Didrichsenin taidemuseossa olevasta: Olipa kerran neuvostotaide – teoksia Arefjevin kokoelmasta näyttelystä. 

Aloin päästä jäljille ja nopea googletus tuotti tulosta. Pupillit levällään kaikki näytti yhtä loisteliaalta kuin Neuvostoliitossa aikoinaan;)

Youtube estää videon upottamisen, mutta sen löytää 40s Kubanskie Kazaki" hakusanalla.

Kasettisoitin

Haahuilin jälleen kierrätyskeskuksessa etsimässä aarteita ja tällä kertaa löytyi jotain.  Kaikenlaisten pilipalimerkkien seassa lojui NAD- merkkinen kasettisoitin.

"Eject" nappulan painaminen avasi legendaarisen luukun, johon aikoinaan tungettiin C-kasetteja. Lähiaikoina kun ei ole tullut paljon viinejä nuuhkittua, niin nenä oli herkimmillään vanhalle kunnon elektroniikan tuoksulle.

Ei hajuakaan mistään komponenttiongelmista, vaan raakaa vanhojen puolijohdekomponenttien ja vastuksien vivahteiden kautta suoraan piirilevylakan tasapainoiseen tuoksuun. Herkistyin hetkeksi ja muistelin tekniikan museossa olevia vanhoja Yleisradion kameroiden kumikaapeleita ja niiden tuoksua.

Oi niitä aikoja, kun elektroniikka oli elektroniikkaa ja virheet korjattiin hyppylangoilla ja tinaamalla lisää osia suoraan piirilevyyn. Nykypäivän näpertäjät pääsevät liian helpolla, kun voidaan tuottaa täyttä sekundaa ja korjata se sitten "ohjelmistopäivityksillä".