Hyydyksissä

Edellisissä postauksissa mainittu itsemurhalla uhkailu tuntuu olevan loppu(2020 kaikki on hyvin). Toisilla lääkitys toimii laakista, toisilla ei. On ollut mahtavaa(haluaisin kokea tämän tunteen oikeasti) huomata, kun elämänilo palaa ihmiseen. Kaikki vaikuttaa olevan nyt noilta osin kunnossa. Omalta osaltani tilanne on mitä on. Sain nyt myös toiselta lääkäriltä vahvistusta siihen, että minua häikkää tämä II- tyypin bipolaarihäiriö. Tosin taas tarjottiin uutta lääkettä. Olen vain aika loppu lääkekokeiluihin, koska niistä on aiheutunut pääasiassa sivuvaikutuksia. En halua enää mitään ongelmia lisää. Syvä depressiovaihe on ns. *erseestä, mutta tuntuu olevan kuitenkin hallitseva voima jatkuvasti. Hypohetket ovat kuitenkin parasta aikaa, joka tuntuu lomalta depression kanssa. Vaikka depressio on mukana kuvioissa kuitenkin, niin pystyy tekemään asioita. Joulukuun ahdistushelvetistä ja P3- vierailusta fiilikset alkoivat hitaasti nousemaan. Sain tehtyä kaikenlaista. Vanhat projektit nytkähtivät hieman eteen päin, vain hyytyäkseen jälleen paikalleen. Oma hypomaniani ei ole onnekseni mitenkään kovin "paha", mutta aiheuttaa kuitenkin kiirettä ja kaikkien ympärilläni olevien asioiden hidastumista. Tästä aiheutuu hermostumista, koska kaikki toimivat hitaasti. Ihmiset, laitteet kaikki. Yllättäen tuli taas tarvetta ja ostin kameran netistä. Kamera sijaitsi ~200km päästä kotoa, joten myyjän oli tarkoitus lähettää kamera postilla. Vauhtia oli kuitenkin sen verran, että en pystynyt odottamaan seuraavalle viikolle, vaan ajoin vajaa 400km kameran perään. Vaimo totesi jotain, että on näköjään taas vauhtia. Oli tosiaan, kunnes perinteisesti vauhti hidastui ja aika pysähtyi. Nyt olen taas tilassa, missä ihmisten kanssa kommunikointi on mahdotonta, ja muutenkin jumittaa pahasti. On äärimmäisen ärsyttävää, kun haluaisi tehdä jotain, mutta kädet ovat käsiraudoissa ja pallo jalassa. Ehdin tutustumaan pariin henkilöön, mutta en pysty pitämään yhteyttä heihin, koska ei vain pysty. Kyvyttömyyttä mihinkään on vaikea kuvailla. Päässä ärsyttää pahasti, koska halua olisi tehdä kaikenlaista, mutta ei ole kykyä tehdä mitään. Tämän kirjoituksen tekemiseen meni pari viikkoa, mutta tulipahan tehtyä. Henkistä vastusta vastaan on turha yrittää vääntää, koska siitä tulee vain lisää ongelmia, ja äärimmäistä pahoinvointia.

Viikkojen kidutus jatkuu

Itsemurhalla jankkaaminen jatkuu edelleen. Seitsemän viikkoa kidutusta. Kanssani hän on lähes ok, mutta muille jatkaa itsemurhasta jankuttamista. Tilanne on hyvin ristiriitainen, enkä tiedä mitä tehdä. Tällainen laskee omia fiiliksiä melkoisesti. Kaikki kriisipuhelimet sun muut on käyty läpi, mutta lopputulos on lähinnä voivottelua. Omien mielenterveysongelmien lisäksi tämä tilanne syö pahasti, mutta yksin ollessani pystyn työntämään asian sivuun. Tämä lienen sitä terapeutin mainitsemaa dissosiaatiota, joka on porautunut syvälle minuun.  Imen itseeni muiden pahan olon, joka moninkertaista oman pahan olon. Mielessäni mietin mitä olen tehnyt ansaitakseni tällaista ja mikä minusta on tullut. Kaikki on ulkopuolisten silmissä hyvin. Kaikki on kunnossa, kukaan ei näe tilannettani. Osaan olla ulkopuolisten silmissä normaali, vaikka sisällä polttaa. Olen F33.2, F62.1, F41.1 ja muutaman muun diagnoosin riivaama. En pysty seuraamaan aikakausilehtiä, en mitään. Imen kaiken pahan ja ikävän itseeni, joka lyttää minut kasaan. Kävelin sairaalan käytävää pitkin eräänä päivänä. Vastaani käveli itkevä nainen lappu kädessä. Asia jäi vaivaamaan, vaikka tästä tapauksesta on toista kuukautta aikaa. Oliko hän saanut huonoja uutisia, vai itkikö hän ilosta. Katsoin sattumalta Ed Sheeranin - Perfect videota youtubesta. Olen menettänyt ilon kaikkea kohtaan, osaan hymyillä huonosti. Nekin vähäiset hymyt, jotka irtoavat kasvoiltani, tuntuvat tuntuvat tulevan vain lihasmuistista. Videossa oli hymyjä. Voi kun saisin elämäni takaisin.

Istun kottikärryssä, matkalla kohti kierrätyskeskusta.  Onko minusta jäljellä enää mitään, millä tekee jotain, vai olenko matkalla kaatopaikalle.

Soittolistallani on Five finger dead punch- bändin wrong side of heaven biisi. Siinä on yksi kohta, joka tuntuu. En usko jumaliin, mutta silti, kuka potkii mua perseelle jatkuvasti. Heti, jos alkaa tuntumaan hyvältä, niin paska lentää tuulettimeen.

I spoke to God today and she said that she's ashamed what have I become.
What have I done
I spoke to the devil today and he swears he's not to blame and I understood
'cause I feel the same
Arms wide open
I stand alone