Kesä valuu ohi

Aikaa on kulunut paljon siitä, kun tänne viimeksi kirjoitin. Johtuu lienen siitä, että mitään kirjoitettavaa ei ole ollut. Alkuvuodesta kaikki oli aika hyvin, kunnes korona-aalto tuli ja muutti maailmaa pysyvästi. Korona laittoi kaiken uusiksi osaltani ja sotki monta asiaa. Olin pitkään evakossa mökillä ja kaikki tuntui olevan hyvin. Uusimaa laitettiin eristyksiin ja jäin toiselle puolelle, koska en olisi päässyt takaisin. Istuin laiturilla olevalla vanhalla puisella penkillä. Taivas ei ollut täysin kirkas, eikä linnunrata muistuttanut sitä kuinka pieniä olemme, vaan pysyi piilossa. Tuuli vaelsi vaivoin jossain takanani puiden välissä suuntaa vailla. Välillä jää räsähti lähellä, kumisi kauempana. Katsoin taivaan miljardeja tähtiä hiljaa mietteissäni. Ihmettelin jälleen näkyä taivaalla, jonka olen nähnyt jo niin monta kertaa aikaisemmin. Maailma on muuttunut, kaikki on sekaisin. Fiilis oli kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvä. Elin erakkona kaukana muista ihmisistä. En nähnyt muita ihmisiä moneen päivään. Uusimaa avattiin, tulin kotiin ja lähdin jälleen mökille. Elin edelleen koronapakolaisena, mutta minua vaanivat muut vaarat Suomen luonnossa. Kesäkuussa alkoi yöllä pienet vilunväristykset. Neljä päivää myöhemmin olin sairaalassa tiputuksessa. Olin ehtinyt antaa negatiivisen koronatestin pari päivää aikaisemmin, mutta sairaalassa vaikutti siltä, että luotto testiin ei ole kovin korkealla. Jokaisen lääkärin/sairaanhoitajan suojavarustus oli sitä luokkaa, että koronaa ei ollut suljettu pois. Kuumetta oli vajaa neljäkymmentä ja koko elimistö sekaisin viruksen vuoksi. Viikko sairaalassa ja lopulta kotiin. Labroissa olen joutunut käymään kerran viikossa ja veriarvot palautuvat hitaasti ennalleen. Kaiken pitäisi olla ennallaan muutaman viikon kuluttua. Väsymys on edelleen melkoista ja kun kekoon ladotaan vielä depressio päälle, niin sitä voi vain todeta sen, että loppu kesästä taitaa mennä päiväunien parissa. Ei se mitään, kun sää on pelkkää matalapainetta, joka masentaa vain entistä enemmän.