Tuntuu siltä, että olen jäänyt silmukkaan pyörimään ympyrää. Pitkät yöt, päivät yötä pelkääviä painajaisia. Ajatuksiini kampeaa seuraava aamu, missä näen itseni seisomassa kahvikuppi kädessä, silmukan aloittaessa uutta kierrosta. Päätä särkee, tiedän olevani hereillä. Viikon flunssan jälkeen kävin kävelyllä. Syksyn herättämä kolkko tuuli puhalsi koivun kellastuneet lehdet kasvoilleni. Meri myrskysi, aivan kuin se yrittäisi haukkoa henkeä ennen jäiden tuloa. Harmaista pilvistä ropiseva sade pyyhki mukanaan luonnon värejä. Päivä päivältä tuntuu siltä, että minun lehtivihreäni vetäytyy takaisin kuoren alle kevättä odottamaan. Hengitin sisään, puhalsin keuhkot tyhjäksi ja jatkoin matkaa. Valon ja varjojen välissä on ohut paperi, joka tuntuu pitävän kaiken kasassa tällä hetkellä. Hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti