Ensimmäinen vaihe uudessa elämässä alkoi 2014 tammikuussa. Hetki 2014 lopusta 2015 huhtikuuhun oli luovaa vaihetta ja sain aikaiseksi taas vaikka mitä. Huhtikuussa 2015 kaikki muuttui taas ja minut työnnettiin syvemmälle ja vietiin kyky tehdä asioita. Kaikki on mitä on ja tehdään, jos tehdään. Nyt on ollut noin yhdeksän päivää aika tasaisempaa, mutta en ole saanut kuitenkaan takaisin murto-osaakaan siitä, jonka menetin. Paljon olisi tehtävää, mutta melkein mitään ei pysty tekemään ja voi vain katsella vanhoista valokuvista asioita, joita tuli tehtyä ja toivoa, että saisi vielä jossain vaiheessa kyvyn takaisin. Fiilikset kun aaltoilevat, niin olen huomannut sen, että asioita, joita on tehnyt ”huonolla” hetkellä menettävät merkityksensä, sillä hetkellä, jolloin huomaamaton alamäki on alkanut. Nämä asiat mieli työntää pois ja ne jäävät alueelle, josta niitä ei voi vetää takaisin. Asiat ovat kuin tietosuojapönttöön tungettuja paperiarkkeja, joita et saa sieltä pois, koska sinulla ei ole avainta. Näin kävi monelle asialle ja parille koulutukselle, joista toisen sain suoritettua osittain(sain osatutkintotodistuksen ja voin jatkaa sitä, jos mieli antaa mahdollisuuden) ja toinen jäi siihen vaiheeseen, että en halua edes ajatella koko asiaa. Miksi mukava asia muuttuu epämieluisaksi ja mieli työntää sen pois?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti