Pyörälenkki

Olen tainnut jo aikaisemmin kirjoittaa siitä, että on kirous ja lahja asua samassa paikassa koko ikänsä. Olen kiertänyt auringon jo aika monta kertaa. Edellisten kahdeksan vuoden aikana mieleni on riesakseni kiertänyt omaa rataansa väärinpäin kaikkeen muuhun nähden. Olen vähän päässyt kartalle missä mennään, mutta reitti on aika pitkälti samanlainen. Jossain vaiheessa oma kuuppa on konjuntiossa jonkin kanssa, jolloin tapahtuu jotain. Menneisyys saa olla, tai pysyy omissa oloissaan silloin. Tässä vaiheessa olo on pitkälti normaali. Saattaa olla jopa niin, että fiilikset on ihan kodillaan. Kiertämisen jatkuessa alkavat tilat muuttumaan ja lopulta olen taas siinä pisteessä, että joko vainoan menneisyyttä, tai se vainoaa minua. 

Pyörälenkillä monen vanhan paikan kohdalla tunsin, haistoin ja lähes pystyin näkemään, kuinka vanhat muistot vääntäytyivät minua kohti. Kauan sitten lopetetun kaupan kohdalla muistin, kuinka ostin korillisen kaljaa ja jätin päällimäiseksi pullon pilsneriä, joka oli halvempaa. Kassan henkilö(joka oli vanha tuttu) huomasi juonen. Sanoin hänelle, että anna mennä vaan. Tämän kerran, hän sanoi. Tätä tuskin muistaa lisäkseni kukaan, en edes enää muista kuka hän oli. Vanhan vuosia sitten hävinneen viinakaupan kohdalla muistin kuinka pikkupoikana vietiin tyhjiä pulloja palautukseen. Muistin ja haistoin väljähtäneen oluen ja viinin hajun, unohtamatta puliukkojen lemua. Matka jatkui paikkaan, missä vanha äijä ehdotteli epämääräisiä minulle. Ikää taisi olla 12v. Tästä paikasta en pitkälle päässyt, kun muistin vanhat penkit, jotka ovat jo kauan aikaa sitten kadonneet. Muistin kaiken mitä alueella vuosien saatossa on tapahtunut. Muistojen tunnelissa vastaan tuli kaveri, joka oli vetänyt hormoneja ja totesi, että lihakset kasvavat niin nopeasti, että nivelet huutaa armoa. Seuraavana vuorossa oli erään ravintolan ikkuna, jonka läpi tultiin jokun sisällä kimppuun käyneen henkilön johdattamana. Onneksi kummallekkaan ei käynyt mitään. Muistin alueella partioineet vartijat. Hetkistä myöhemmin vielä olemassa olevien puskien kohdalla muistin, kun tulin kyseisestä ravintolasta pihalle ja kusasin puskaan. Sattumalta poliisiauto ajoi kohdalle ja kuskasi minut putkaan. Aamulla päivystäjä löi sakkolapun kouraan ja totesi, että on sinut vähästä putkaan tuotu. Nakkikioski, taksiasema, pikkujoulut, portsari, hampurilaiset, kirjasto, rautakauppa, hiltin panokset, papaatit, biljardi, kassillinen cd-levyjä. Muistan auton takaikkunasta vilkuttaneen neidon, joka sanoi, että nähdään. Emme nähneet enää koskaan. On hyvin vaikeaa kuvata millaista tällainen on, kun kaikki vanhat hetket vyöryvät päälle, kuin olisi sillä hetkellä siirtynyt ajassa takaisin.

Jäin miettimään sitä mahdollisuutta, että imenkö itse muistot vanhoista paikoista, vai työntyvätkö ne päälleni vainoamaan minua. En jaksanut asiaa miettiä tarkemmin, koska huomaan pallon pyörineen uuteen asentoon ja ongelmat alkavat ilmeisesti poistumaan tai muuttumaan. Käytän Scrivener nimistä ohjelmaa kirjottamiseen. Scrivenerin "snapshotteja" katsellessani huomasin, että viime vuonna aika tarkkaan näihin aikoihin aloitin taas kirjoittamaan. Teksteistä päätellen en myöskään sen tarkemmin välittänyt siitä mitä kirjoitin, joten perinteinen "Failure is not an option" ajattelumalli ei ole päällä. Eli aika sama onko teksti tönkköä tai mitä sitten onkaan. Kunhan jotain fiiliksistä päätyy arkistoon. Odottelen niitä aikoja takaisin, jotka hävisivät 21.1.2018. Tämä päivämäärä on viimeinen muutos pitkään tarinaan. Tarinan tilastoista näkee hyvin kuinka kirjoittaminen pysähtyi. En tiedä saanko tarinaa koskaan kirjoitettua loppuun.