Kirjoitus

Kirjoittaessa kaikki tuntuu *askalta, mutta tekstiä tulee välillä. Kirjoitan, kun tekstiä tulee, oli se sitten mitä hyvänsä ja sitten kun olotila muuttuu, niin en välttämättä edes pysty lukemaan kirjoittamaani, koska se kuvottaa ja on aivan hirveää sontaa.

Monelle kirjoitukset(ei näihin depressioon liittyvät) saavat kuitenkin hymyn huulille ja mietin sitä, että miten? Mieleni tekee tuhota ja poistaa kaikki, mutta olen siirtänyt kaiken tänne, enkä kirjoita nimelläni enää mihinkään, niin ei tarvitse hävetä mitään ja saada siitä sitten taas kaduttavaa ja vatvottavaa asiaa. Välillä  miettii miten tuollaista tuli kirjoitettua. Päiväkirjamerkintöjä lukiessa voi vaan huomata, että samaa rataa kierretään vuodesta toiseen.

On kuin kauhoisi molemmin käsin hienoa hiekkaa, joka on kuin sormien välistä hukkaan valuva elämä, jonka tuuli puhaltaa ilmaan vain levittääkseen sen pitkin hiekkarantaa. Osa tästä elämän hiekasta lentää silmiin, saaden ne vuotamaan kyyneliä. Ryömit epätoivon hiekassa polvillasi ja yrität löytää kadonneet jyvät, joista voisit yrittää rakentaa elämäsi ja maailmasi heiveröisen hiekkalinnan takaisin.