Kello tikittää, mutta aika on pysähtynyt.
Makaan sängyllä mahallani. Ainoastaan syke ja hidas hengitys muistuttaa siitä, että olen elossa.
Millään ei ole merkitystä.
En jaksa nostaa poskea sängyltä katsoakseni kelloa. Katse vaeltaa lakanan aaltoja pitkin vieressä olevan läppärin kylkeen. En jaksa nostaa katsetta läppärin yli. Katse pysähtyy läppärin usb-liittimeen. Tunteja myöhemmin katson edelleen samaa usb-liitintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti