torstai 2. kesäkuuta 2016

Vesisade

Aurinko lämmittää ihoa tuulen suhistessa korvissa samalla vaeltaen käsivarren karvojen seassa. Jos voisin sulkea silmäni tuntisin varmasti lentäväni vapaana kuin lintu. Taivas alkaa tummenemaan, joudun pysähtymään. Vaimeaa surinaa, nitinää ja lopulta kolahdus, joka kahlitsee minut takaisin häkkiin, kuin linnun, joka on saanut lentää hetken vapaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti