LAUANTAI 11. HELMIKUUTA 2017

Kirjoitin tänne viimeksi 11.2.2017. Kuusi kuukautta ja risat. Kahdeksan päivää kirjoituksesta olin jo sairaslomalla, millä olen edelleen. En oikein tarkemmin osaa sanoa mitä kävi, mutta ilmeisesti tein taas jotain liikaa ja unelmieni Atlantis alkoi vajoamaan allani vääjäämättömästi. Hitaasti tekeminen alkoi hidastumaan, kuin juoksisi jotain karkuun sidottuna kuminauhaan, kunnes et enää pääse etenemään. Lopulta sinut revitään voimalla takaisin sinne mistä olet lähtenyt liikkeelle, eli montun pohjalle. Jokaisella kerralla tuntuu siltä, että kuminauha on paksumpi ja voimakkaampi ja sitä suuremmalla voimalla se repii sinut takaisin syvemmälle pohjamutiin. Pohjalta on joka kerta hitaampaa rämpiä ylös. Siinä vaiheessa kun aurinko alkaa taas paistamaan, voi vain miettiä kuinka pitkään tätä kestää.

Kesän aikaan olotila oli vaihteeksi niin helvetistä. Vaihtoehtoja oli kaksi: 1. maata kotona sängyssä viikosta 3-5 päivää ja lähteä väkisin ulos. 2. tilata lääkäriltä aika ja kokeilla jotain uutta lääkettä. En oikein muista, mutta todennäköisesti yleisen painostuksen vuoksi päädyin kohtaan kaksi.

Lääkärin luona käytiin kaikki asiat läpi muutaman vuoden taakse ja muuta mitä tuli mieleen. Olin jo kerännyt muutenkin materiaalia ja mitä terapeutin luona oli keskusteltu. Sinällään, jos nyt miettii
aikaa taakse, niin toivottavasti tämä uusi diagnoosi 2-tyypin mielialahäiriöstä osuu kohdilleen. Pari kertaa iskenyt hypomaniat päälle ja nyt kun tiedän mikä kyseinen tila on, niin ehkä, ehkä saan asian haltuun. Tunnistan tilan, mutta miten sen sitten saa haltuun, kun se korventaa sisällä. Edellisellä kerralla olin menossa päiväunille, mutta ei siitä mitään tullut. Se tuli puskista ja turha oli vääntää vastaan. Muutama tunti myöhemmin oli tullut tehtyä ostoksia, joilla ei välttämättä olisi ollut tarvetta, mutta minkäs teet. Samalla valkeni myös se, kuinka paljon voimia kuluttavasta tilasta on kysymys.

Sitä kun on maannut sängyssä muutaman päivän toivoo sitä, että saisi edes osan takaisin siitä energiasta, joka on ollut käytettävissä joskus. Nyt toivon lähinnä sitä, että saisin edes murto-osan
siitä energiasta käyttöön.  Paljon olisi tekemistä, mutta juuri mitään ei pysty tekemään. Ehkä täytyy olla tyytyväinen edes niistä pienistä asioista, joita pystyy tekemään ja toivoa, että depressio hellittää otettaan jonain päivänä.

Lääkitys vaihdettiin ja sitä pitää nostaa hitaasti. Eilen mieleen työntyi ajatuksia siitä, että jos tämä vähäinen fiiliksien paraneminen onkin vain kiertokulun vaihe, jossa aurinko jää pimentoon epämääräiseksi ajaksi jossain vaiheessa. Tämä jää nähtäväksi.

Muille samojen ongelmien kanssa painiville voin vain sanoa, että voisi olla paljon huonomminkin asiat. Tämä kannattaa pitää mielessä, niin jaksaa yrittää.