Kaukana horisontissa näkyy rahtilaivoja. Laivoilla on määränpää, kuten minulla. Rahti on raskasta, matka pitkä, eikä edessä näy mitään.
Toivon matkustavani päivä kerrallaan kohti valoisampia aikoja. Välillä kiedotaan tiukkaan viittaan, joka puristaa kyyneleet silmistä. Välillä voin nousta seisomaan, nostaa viitan liehumaan tuulessa käsieni varaan, päästää siitä irti, elää elämää vapaana, kunnes tuuli kääntyy ja puhaltaa viitan takaisin niskaan myrskyn voimalla. Nautin päivistä kun horisontissa näkyy jotain, edes jotain pientä ja ajatus kulkee, vaikka tiedän sen olevan vain väliaikaista. Päivinä jolloin horisontissa näkyy jotain, saan taas voimaa jatkaa matkaa kohti kaukana hämäränä loistavaa tulevaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti